No, mitäpä tuota kirjoittamaan kovin usein ;) Nyt kuitenkin parannan tapani, onhan harrastus taas vähän päässyt vireeseen.

VALMISTUIN eli koulu on loppu ja nyt ollaan työelämässä...jee. Viikonloppu vapaat vähissä joten näyttelyihin ei pääsis kovin usein vaikka ei kyllä ole koiraakaan. Kovasti ystävät ja tuttavat koiriaan mulle esitettäväksi ilmoittaisivat, mutta pitää mennä työlistojen mukaan. Mitäpä meille muuta? Suurin muutos on koiramäärässä, vähentymään se ei ole päässyt, päinvastoin. Meillä on uusi koira joka edustaa ihan uutta rotua :)

Freki eli töötti (Länsigöötanmaanpystykorva)
Kiitos beagleystävälleni Katille joka oli bongannut Konnunkodon kotisivuilta ilmoituksen "aikuinen göötti etsii kotia" ilmoituksen. Siitä se sitten lähti. Markushan ihastui koiraan heti. Mutta vastaan sen piti olla, koska meillä on yhä edelleen se typerä kahden koiran kiintiö. Mutta koska HÄNEN oli pakko koira kuitenkin saada, tehtiin sopimus (onko ne suullisetkin päteviä?), että tämä kolme koiraa on vain väliaikainen ratkaisu. No, miksi göötti? Minähän olisin halunnut toiseksi roduksi Amerikanakitan. Markus piti päänsä ja hyvä näin. Meillä on nyt ihana pikku piski josta tykkää appiukkonikin, se joka ei eläimistä oo koskaan välittänyt. Juttelee koiralle ja on monesti sanonut, että tuollainen se koiran pitää olla smiley No millainen se Frekin sitten on?
 

se on utelias ja seurallinen


Taitava (onhan se BH kokeen suorittanut ja valmis voittajaluokkaan TOKOssa) Kuvassa meidän yhteisen MÖLLI-tokon ykkössuoritus :)


Se on hyvä Ystävä!!


Rämäpää ja jokapaikassa kokoajan


Suomalainen mies, kova saunomaan


Työkaveri


Sanoinko jo taitava, seurallinen ja mukana jokapaikassa?  :)
 
Sellainen se meidän "töötti" on. Kaupunkilaiskoirasta tuli kertaheitolla junttieinari, eikä se oo sen jälkeen kuin kymmenkunta kertaa pitänyt pantaa/valjaita ja ollu kytkettynä kun meille tuli. Sitä ei taida enää paljon hesalaisten meininki kiinnostaa kun oma oma piha, omat piharusakot, kaikki on omaa, naapurin pihallakin wink

Beaglet
Iiron kanssa käytiin keväällä muutamassa näyttelyssä pyörähtämässä. Yhden kerran päästiin jopa VIHDOIN Katin kanssa kisaamaan vanhusten kanssa keskenään. Oulaisten näyttelyssä keväällä Ruska ja Iiro otti mittaa toisistaan, Rupun voittaessa ROP-vet ja Iiron tullessa VSP-veteraaniksi.
 

Ruska & Iiro ihanat vanhukset <3
 
Loppuvuodesta 2011 Iiro rupesi läähättelemään ja oli kovasti poissaoleva. Koira tutkittiin, otettiin useita verikokeita, läpivalaistiin yms. Tulehdusta sillä oli, epäilemme että vatsassa ja sitten paha korvatulehdus. Se söi kolme ab-kuuria, kuukauden vatsansuojalääkkeitä ja parani?? Monet itkut ehdittiin itkeä, mutta niin vaan pappa parani ja on nyt melkein 14 vuotiaana taas elämänsä vedossa. Jokainen päivä on  lahja näin vanhan koiran kanssa. Kiitollinen saa olla, että se on näin terveenä pysynyt. Vakituista lääkitystä ei ole, ruokamaistuu ja jalka nousee. Frekistä on tullut Iiron ystävä ja on hellyyttävä nähdä kuinka Iiro vihdoin saa koirakaverilta lämpöä ja läheisyyttä. Siitan kanssa eläminen on ollut niin erilaista, kylmää sanoisinko cheeky  Iirolle toivon terveitä loppuelämän päiviä!

Entäs meidän pikkuinen kintas, sinttura-koira, rukkanen. En tiedä mikä sille tuon allergian puhkasi. Ensimmäiset oireet sillä oli kesällä 2008 tassussa kun se jyrsi anturan auki. Tosin silloin luulimme, että se on tassun vain johonkin loukannut. Sillä reissulla  kuitenkin ollaan edelleen.  Ilman lääkitystä se ei voi olla ollenkaan, eikä kortisoni aina siltikään auta, mutta helpottaa. Yhtäjaksoisesti kohta 2 vuotta se on syönyt kortisonia. Tämä mennyt talvi oli ehkä pahin. Ostin sisälle kaksi ilman kostuttajaa, koira sai sisäisesti paljon öljyä plus kortisoni. Seuraava ongelma on nyt sen korvan kanssa joka vaivaa :( Ison raskaan päätösen edessä olemme seuraanva sulanmaan aikana. Siita on ja tulee olemaan meille hyvin rakas koira ja etukäteen sen poismenoa on myös itketty. Aika näyttää...

Siitasta vielä. Sehän on yksi niistä ahneimmista koirista mitä maa päällään voi kantaa. Viimevuoden vuoden luontokuvat siitasta näyttää tältä
 

Tiine? Ehei, vai täyspussi ruispaloja iltapalaksi nautittuna


Tiine??? ei vieläkään, vaan koirannappula varas. Ahneellä on ähkynen loppu :)


Nättihän se on vaikka tällä viikolla 8v täyttää ja harmaata naama näyttää :)